kantarelli

Sienimetsässä

  • 23.09.2018

Kuiva ja lämmin kesä ei lupaillut hyvää sienisyksyä, mutta kyllä niitä sieniä on kuitenkin tänäkin syksynä ollut. Kantarelleja tuli haettua lähimetsän vakiopaikasta useamman kerran ihan vaan lenkkeilyn yhteydessä ja nyt olen tehnyt jo varsinaisia sieniretkiä muutaman kerran. Pientä lisävarmuutta hain itselleni myös katsomalla netistä Marttojen sienikurssin, joka käsitteli tatteja, haperoita ja rouskuja. Mutta kurssista huolimatta en ole kyllä kerännyt vieläkään haperoita tai rouskuja. Varmaan lähinnä siksi, että niitä omia varmoja suosikkeja on ollut metsässä ihan...

Lue lisää

Metsää lautaselle

  • 13.09.2015

Kävimme vuosi sitten Kansalaisopiston sienikurssin yhdessä, koska haluamme molemmat oppia tunnistamaan sieniä paremmin. Sillä olisihan se hienoa, että metsäretkiltä voisi löytää välillä myös herkkuja lautaselle. Viime vuosi olikin hyvä sienivuosi aloitella sieniharrastusta ja saimme kerättyä tatteja ja haperoita myös säilöttäväksi. Eilen kävimme kertaamassa sienioppia Leivonmäen kansallispuiston ystävät -yhdistyksen sieniretkellä.

Lue lisää