Keuruulla on melko paljon aktiivisia geokätköilijöitä ja munzeilijoita. Tästä syystä siellä on myös paljon kätköjä ja munzeita. Olen käynyt Keuruulla kerran aiemmin ihan vain kätköilemässä bussikyydillä ja nyt suunnittelin meille yhteisen kätköretken sinne aurinkoisen vapaan lauantain ohjelmaksi. Automatkalla tuli napattua myös virtuaalimunzeita.
Hieman ennen pääkohdettamme Yrttivuorta pysähdyttiin parille kätkölle. TIU-niminen kätkö (GC3QAH1) oli oikein hauska toteutus ja Koivistonkoski (GC4PM8X) puolestaan varsin kauniilla paikalla. Varsinainen retken pääkohde oli siis kuitenkin Yrttivuoren kierros, jossa Yrttivuoren ympärille on sijoitettu 14 kätköä ja yksi bonuskätkö (GC5GNK4), jolle koordinaatit saa kiertämällä kierroksen ja keräämällä numerot niistä talteen.
Kierros oli oikein mukava päivän lenkki. Kätköjen (tai lähinnä camojen) tekemisessä oli nähty vaivaa ja ne oli sijoitettu sopivan välimatkan päähän toisistaan. Ainoa miinus oli se, että kierros ei ole varsinaisesti täysi lenkki, vaan ikäänkuin Y-muotoinen, jolloin toisen sakaran päästä ei ollut mitään selvää polkua tai kulkuväylää toisen sakaran päähän. Koska siellä oli myös suota ja taimikkoa, kiersimme hieman pidemmän kautta, mutta kivahan metsässä oli kuitenkin samoilla.
Matkalla tuli bongattua pikkulintuja, lähinnä tiaisia ja peippoja, mutta myös yksi teeri. Taivaalta kuului useaan otteeseen kurkien laulua ja 23 kurjen aura lensikin yli pariin otteeseen. Kotimatkalle lähdettyämme auton edestä lensi vielä matalalla pöllö, joka oli saanut saaliikseen myyrän. Ja joutsenia näkyi toki useammassakin paikassa vesistöissä tien lähellä.
Yrttivuoren jälkeen ajoimme vielä lähellä sijaitsevalle metsästysseuran omistamalle kodalle/laavulle tulistelemaan. Täälläkin oli kätkö Pilkkakota (GC55Z9F), jonka tietysti etsin ensimmäiseksi. Teimme tulet laavulle ja joimme kaakaot. Sitten oli makkaroiden vuoro. Kylläpä olikin tullut jo nälkä siinä kahden ja puolen tunnin lenkin aikana.
Päivän saldona oli siis aurinkoa, liikuntaa, lintubongausta, kätköjä, munzeita, tulistelua ja rentoutumista metsässä. Kuvan otin Yrttivuoren kierroksen soramontulla. Sitkeä on tuo Leskenlehti, joka nousee kivien välistä kohti aurinkoa.
Leave a Reply