Retkiä ja kätköjä -blogi

Metsästä mielenrauhaa

  • 01.10.2016

metsaLokakuu tuli aloitettua pitkällä metsäkävelyllä. Lauantaiaamuna työviikon jälkeen oli tosi vetämätön olo, ja samalla kuitenkin hieman levoton. Mietittiin, että päivälle pitäisi keksiä jotain ohjelmaa. Päädyimme lopulta siihen helpoimpaan ratkaisuun, eli metsälenkkiin lähimetsäämme Laajavuoreen.

Otimme mukaan repun ja sinne kaakaotarpeet, jotta voisimme pitää pienen eväshetken jossain sopivassa paikassa. Lähdimme tuttuja latupohjia pitkin etenemään ilman sen tarkempaa suunnitelmaa. Jonkin ajan kuluttua vaihdoimme pienempään polkuun ja sitten sekin hävisi ja päädyimme ylittämään suota. Suon takaa löytyikin taas polku ja jatkoimme matkaa sitä pitkin.

Löysimme tiemme eräälle tulipaikalle, jossa olemme joskus ennenkin taukoa viettäneet. Siellä joimme kaakaot ja tarkkailimme ympäröivää luontoa. Samalla tutkimme karttaa gps:stä ja päätimme käydä kaakaoiden jälkeen katsomassa läheisen lähteen ja suon. Sieltä kiersimme taas takaisin latupohjalle.

puro

Latupohjalta poikkesimme jälleen eräälle polulle, jonka varrelta löytyikin kaunista metsää. Suuria muurahaispesiä ja paljon pieniä muurahaisten polkuja. Tätä polkua emme olleet ennen kulkeneet, vaikka se lopulta johdattikin meidät taas tutuille paikoille Laajavuoren takarinteen laavun lähelle.

Metsälenkkimme kesti kaksi ja puoli tuntia rauhallisesti kävellen ja tauon kanssa. Katselimme syksyisiä maisemia ja keräsimme energiaa ja mielenrauhaa. Mukana ei tällä kertaa ollut kameraa, joten kuvat räpsin vain kännykällä. Loppumatkasta askel oli jo huomattavasti kevyempi kuin alussa, joten kyllä kannatti mennä taas metsään!

lehdet

Leave a Reply

Your email address will not be published. Fields marked with * are required