Retkiä ja kätköjä -blogi

Piilolammin luola

  • 14.05.2015

Vesiputous luolan lähelläHelatorstain luontoretkemme suuntautui Laukaan Hitonhaudan maisemiin. Hitonhauta on upea rotko, jonka jylhät kallioseinämät nousevat jopa 25 metrin korkeuteen. Rotkossa on myös luola ja vaikuttava vesiputous. Pituutta rotkolla on noin 500 metriä, leveyttä pohjalla taas 30-40 metriä. Hitonhaudalla kävimme viimeksi kolme vuotta sitten. Tällä kertaa ihailimme Hitonhautaa ylhäältä päin, kallioseinän reunalta, sillä päivän varsinainen kohde oli hieman sivummalla.

Hitonhaudan ympäristön luonto on kaunista, lähestulkoon erämaatyyppistä. Lähdimme Hitonhaudan polulta erkanevalle pienelle polulle, jonka piti johdattaa meidät Piilolammen luo. Polku oli paikoittain jo kokonaan hävinnyt, mutta sitten taas poluntapainen löytyi. Sateisen päivän takia sammaleiden peittämät kivet ja kalliot olivat todella liukkaita, joten tarkkana sai olla askeleiden kanssa. Rauhallisesta luonnosta tuli siis nautittua rauhallisesti edeten.

Piilolampi lähestyi ja niin myös sieltä löytyvä luola, josta minun oli tarkoitus etsiä päivän kätkö. Ensimmäiseksi tutkin paikkaa hieman väärästä suunnasta ja löysin vain melko pienet kolot, joita ei varsinaisesti luolaksikaan voisi kutsua. Pitihän nekin silti tutkia. Sitten siirryin toiselle puolelle ja sieltä löytyikin lupaavan näköinen luolansuu. Joten takki pois, taskulamppu käteen ja kohti pimeää luolaa.

Hieman siinä piti miettiä miten päin ahtaimmasta kohdasta menen sisään, koska luolan pohjalla virtasi melkoinen puro. Lopulta päätin, että housuntakamus saa kastua, ja pujottauduin sisälle. Ahtaimman kohdan jälkeen luola aukenikin mukavasti. Siellä sitten tutkin taskulampulla luolan seiniä ja jatkoin hitaasti eteenpäin. Kyllä näissä luolakätköissä on aivan erityistä jännitystä aina. Tietysti sitä myös miettii, että onkohan tämä kuinka vaarallista. Kuitenkin tieto siitä, että siellä on käynyt ihmisiä ennen minuakin, antaa mukavasti rohkeutta. Varmasti en kuitenkaan ilman kätköilyharrastusta olisi tähänkään luolaan mennyt.

Löytyi!

Kätkö Piilolammin luola (GC4M211) löytyi hyvässä kunnossa, vaikka kosteutta luolassa siis olikin. Logi oli laitettu varmuuden vuoksi kahteen minigrippiin, ja purkkikin sulkeutui tiiviisti. Eli tehtävä tuli suoritettua ja lähdin palaamaan takaisin päivänvaloon. Janne odotti siis koko ajan luolan ulkopuolella, joten yritin suoriutua tehtävästäni melko ripeästi, ettei toisen tarvitsisi huolestua.

Vaikka päivä oli sateisen harmaa, tuli Hitonhaudan polulla muitakin ihmisiä vastaan. Mutta paikka onkin niin hieno, että siellä kannattaakin ulkoilla. Itse rotkossahan on myös earthcache (Hitonhauta – Devil’s Tomb GC2CKP1), eli niinsanottu virtuaalikätkö. Siellä ei siis ole purkkia, vaan se esittelee mielenkiintoisen luontokohteen. Paikalla pitää käydä ja vastata sen perusteella kysymyksiin, loggauslupaan kätköttäjä vaatii yleensä vastausten lisäksi myös paikalla otetun valokuvan. Minulla on tuo logattuna siltä edelliseltä reissulta jo.

Päivän luontoretki oli kaikinpuolin onnistunut, pieni sade ei haitannut ja luontoa oli mukava havainnoida. Hitonhaudan maisemiin palataan varmaan vielä, muutama kätkökin on lähistöltä vielä hakematta.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Fields marked with * are required