Eilen kävimme Tampereen Supermessuilla, jossa oli neljät messut samassa tapahtumassa: Puutarha, Kotimaan matkailu, Keräily ja meitä eniten kiinnostava OutdoorErä. Erämessuille menoa mietittiin hieman muutenkin, mutta käynti varmistui, kun voitin edellisen postauksen Jannen ottamalla tulistelukuvalla liput messuille UlkoilunMaailma.fin kilpailussa.
Messuilla tuli kierrettyä myös Puutarha- ja Keräilyosastot, mutta hieman tarkemmin Kotimaan matkailu ja OutdoorErä. Kotimaan osastolta kerättiin pari kassillista esitteitä ja karttoja kiinnostavista kohteista. Nyt voi siis kesälomareissuja suunnitella kätevästi kotisohvalla. OutdoorErämessut olivat kyllä hieman pettymys. Näytteilleasettajia oli melko vähän, ja niistäkin melko suuri osa kalastusta ja metsästystä. Paremmilla erämessuilla olemme kyllä käyneet muutaman kerran.
Messujen parasta antia oli luontotoimittaja Kimmo Ohtosen näyttely luontokuvistaan ja esitelmä luontokuvauksesta. Oli mukava huomata, että vaikka oikealla luontokuvaajalla on aivan eri välineet ja kuvaus on työtä, niin meitä “luontotyyppejä” yhdistää kuitenkin aivan sama kiinnostus luontoon ja sen havainnointiin. Ohtonen korosti esitelmässään sitä, että aina ei tarvitse lähteä kauas, vaan luontoa voi seurata ja kuvata vaikka takapihallaan. Sama ajatus on minullakin, tosi hienoja luontoretkiä voi tehdä lähimetsiinkin. Kun luonnossa liikkuu rauhallisesti ja ajan kanssa, havainnoiden kaikilla aisteillaan ympäröivää luontoa, saa hienoja kokemuksia ja elämyksiä.
Esitelmän jälkeen rohkaisin itseni ja kävin myös juttelemassa Kimmo Ohtosen kanssa hieman. Hän on kuvannut suurpetoja aina kuvauskopista haaskalla, ja keskustelimme siitä, olisiko mahdollista saada hyvää kuvaa ilman näitä. Kerroin myös meidän suurimmasta luontokokemuksestamme, eli siitä kun kohtasimme karhuemon pentuineen Patvinsuon kansallispuistossa. Ja miten siitä hetkestä ei saanut muistoksi kuvaa pokkarikameralla, kun jännitys oli niin suuri. Ohtonen vaikutti tosi mukavalta mieheltä ja tämä tapaaminen kyllä innosti taas itseäkin opettelemaan kuvaamista lisää, jotta saisi tallennettua paremmin luontoretkiä myös kuviin.
Leave a Reply