Retkiä ja kätköjä -blogi

Kuntoilua ja uusia kokemuksia

  • 18.10.2015

GeoTunturiGeokätköilyn harrastamisen paras puoli minulle on ehdottomasti se, että se saa liikkeelle ja ulkoilemaan. On paljon helpompi lähteä lenkille, jos on joku kohde minne mennä. Toinen hyvä puoli on se, että tulee nähtyä paikkoja ja koettua asioita, joita ei muuten varmasti näkisi ja kokisi. Minusta on tärkeää, että myös aikuisena säilyttää tietynlaisen leikkimielisyyden ja innostumisen taidon, ja uskaltaa kokeilla uusia ja jännittäviäkin asioita. Tietenkin muistaen varovaisuuden ja turvallisuuden.

Sunnuntain pyörälenkkini suuntautuikin kätkölle, jolla tiesin joutuvani kokeilemaan taas jotain hieman erilaista. Sellaista mitä muut sunnuntailenkkeilijät eivät välttämättä kesken lenkkinsä tee. Olin lukenut kätkön Åken penaali – Jyväskylän alphabet Å (GC5TMA8) loggauksia, joten tiesin joutuvani ryömimään putkeen. Tämä nyt spoilaa kätkön sijainnin, mutta toisaalta sen voi päätellä myös attribuuteista ja lukea muiden loggauksista, joten teen tässä kohtaa tällaisen poikkeuksen. Etukäteen jännitin hieman sitä, millainen paikka on. Olisi nimittäin melko noloa ryömiä ulos jostain putkesta, jos lähistölle olisi ilmestynyt ihmisiä kätkövisiitin aikana. Tämä putki oli kuitenkin mukavasti syvällä notkossa, joten kätkölle oli ihan kiva mennä myös yksin, eikä tarvinnut jännittää yllätetyksi tulemista.

Putki oli kuiva ja melko isokin, joten pääsin kätkölle helposti taskulampun kanssa. Loggasin käyntini kätkön lokivihkoon ja sitten piti tietenkin napata vielä kuva muistoksi. Ja ulos tullessa olikin sitten innostunut ja onnistunut olo. Minä uskon, että tällaiset kokemukset pitävät virkeänä ja sehän on tärkeää ihmiselle. Tämä pyörälenkki oli siis kuntoilua eli kehon hoitoa, mutta myös pään eli mielen hoitoa. Oloni lenkin jälkeen on positiivinen ja energinen!

putkessa

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Kaikki kentät ovat pakollisia