Tämä kesä on ollut erikoinen ainakin säiden osalta. Jotenkin tuntuu, että kunnon kesä ei ole alkanutkaan ja nyt ollaan jo kääntymässä syksyyn. Sadetta on tullut ainakin Keski-Suomessa lähes joka päivä. Tai siltä se ainakin on tuntunut. Hellepäiviä ei Jyväskylässä ole ollut ainuttakaan koko kesänä. Mutta kyllähän valoisuus ja päivän pituus sentään osoittivat, että kesä tässä on ollut.

Kesä on mennyt myös nopeasti töiden merkeissä. Nyt minulla on loppupuolisko kesälomasta aluillaan ja on aikaa istua koneelle kokoamaan ajatuksia kesästä. Onhan sitä tietysti tullut tehtyä muutakin kuin töitä. Etenkin sellaisia pieniä metsäretkiä. Kun lähimpään metsään pääsee lähes kotiovelta, olisi ihan hassua jättää mahdollisuus metsässä liikkumiseen käyttämättä. Lähimetsässä on tullut käytyä usein, joko lenkillä tai muuten vaan. Välillä otan kameran mukaan ja pysähdyn jonnekin vain katselemaan ympärilleni. Jännästi sitä huomaa monenlaisia asioita, kun päättää että pitää ottaa kuva. Pysähtyminen ja metsän aistiminen ilman kiirettä on aina rauhoittavaa.

Loppukesä ja syksy on mukavaa aikaa metsässä, kun kerättävää ja syötävääkin löytyy aina. Metsäretkillä on tullut herkuteltua metsämansikoilla, mustikoilla, lakoilla ja vadelmilla. Kaksi kertaa olen käynyt keräämässä jo kantarelleja. Eilisellä iltalenkillä piti pysähtyä keräämään vadelmia pussillinen mukaan. Niitä oli sitten kiva napostella kotona lenkin jälkeen. Vadelmien kerääminen on vähän kaksijakoista, toisaalta oksat saattavat raapia ja marjoissa voi olla toukkia, mutta toisaalta keräämisen voi hoitaa suoraselkäisesti. Joka tapauksessa vadelmat ovat terveellisiä ja maistuvat parhailta kyllä ihan tuoreeltaan. Ainakin eiliset meni heti käyttöön eikä säilöttävää jäänyt.

Eräällä iltalenkillä metsässä näin suuren pöllön ihan läheltä. Se oli todennäköisesti viirupöllö, en ole varma tunnistinko oikein, mutta iso se oli. Kävellessä kuulin naksutusta polun vierestä ja käännyin katsomaan, että mistä se tulee. No siinähän se pöllö istui ihan alimmalla oksalla lähellä olevassa puussa. Pysähdyin paikoilleni tuijottamaan ja siinä me tuijottelimme sitten toisiamme. Lopulta kaivoin puhelimen taskusta ja yritin ottaa kuvaa, mutta siihen ei pöllö sitten suostunutkaan vaan lennähti äänettömästi kauemmaksi. Sillä oli kenties poikaset siinä maassa ja siksi päästeli varoitusääniä eikä lähtenyt heti karkuun. Myöhemmin luin netistä, että viirupöllö hyökkää helposti rajulla iskulla ihmisen päähän suojellessaan poikasiaan. Onneksi tämä kohtaaminen sujui siis hyvin, eikä kumpikaan osapuoli joutunut stressaantumaan. Kokemus oli ainakin tälle osapuolelle siis hieno!

Metsässä voi siis kokea jotain erityisen hienoakin välillä, mutta metsään meneminen kannattaa kyllä aina. Vaikka metsälenkki olisi lyhytkin, se on aina voimaannuttava. Metsässä mieli rauhoittuu ja stressi katoaa. Kannattaa kulkea ihan rauhassa ja vain kuunnella, katsella ja haistella. Ja aina välillä voi tietysti maistellakin, jos vain tunnistaa kasvit mitä maistelee. Ja toki ne hikilenkitkin on paljon mukavampia metsässä. Menkää metsään!