Maisemakätkö eli geokohde eli earthcache on kätkö, jossa vieraillaan jossakin mielenkiintoisessa geologisessa kohteessa. Siellä ei ole varsinaista kätköpurkkia, vaan paikassa pitää suorittaa kätkökuvauksessa kerrotut tehtävät ja mahdollisesti ottaa myös valokuva. Tehtävien vastaukset lähetetään kätköttäjälle sähköpostilla ja yleensä kätköttäjältä pitää myös odottaa loggauslupa ennen nettiin loggausta.
Tänään halusin käydä Äänekoskella Mustavuoren “pirunpäällä”, koska saatavilla oli The Geocaching Road Trip ’15 -sarjan earthcache-suveniiri (eli matkamuisto omalle profiilisivulle). Aikaisemmat kolme suveniiriakin on tullut jo hankittua ja viimeinen mysteeri-suveniiri tuleekin sitten napattua kesälomalla viikon päästä. Ja sen jälkeen olen Road Trip Hero!
Menimme autolla läheisen Loukkuvuoren kätkön (GC2TF85) kuvauksessa mainitulle p-paikalle. Ensin etsinkin tämän kätkön ja sieltä jatkoimme matkaa jalkaisin kohti pirunpäätä. Metsässä oli todella paljon metsämansikoita ja mustikoita, joita tuli syötyä pitkin matkaa. Mustikat pakastimeen tuli kerättyä jo viikko sitten, joten nyt ei ollut edes ämpäreitä mukana. Välillä ohjasin meidät melkoiseen ryteikköön, mutta löytyi sieltä sitten hieman parempikin kulku-ura loppumatkaksi.
Svekofennidien monumentteja1: Mustavuoren “pirunpää” (GC2TF7H) löytyi ja kätkökuvauksen tehtäviä tuli mietittyä ja tarkkailtua. Olin jo kotona suorittanut hieman esivalmisteluja, eli kerrannut netistä jääkauden jälkiä ja pakkasrapautumisen, joten paikalla oli sitten helpompi vain todeta asioita. Nämä maakätköt ovat kyllä todella opettavaisia ja mielenkiintoisia. Jos olisin mennyt tälle paikalle ilman näitä tehtäviä, en kyllä olisi osannut tarkkailla ja miettiä maastoa samalla tavalla. Onhan se melkoista myöskin miettiä, miltä paikalla on näyttänyt ennen viimeisintä jääkautta. Valokuvia tuli myöskin nappailtua, koska halusin liittää loggaukseen kuvan, vaikka se oli mainittu kuvauksessa vapaaehtoiseksi tehtäväksi.
Palasimme samaa reittiä takaisin, mutta poikkesimme vielä uudelleen Loukkuvuorelle katsomaan bonuskätkön sijaintia. Loukkuvuoren kätkössä on nimittäin pieni tehtävä, jonka ratkaisemalla saa bonuskätkön koordinaatit selville. Kätkökuvauksessa mainitaan bonuskätkön olevan vaarallisessa paikassa, jossa tarvitaan kiipeilyvarusteita, mutta halusin silti nähdä kuinka paha paikka on. No, olihan se liian paha. Turvaköysi olisi ollut tarpeen, enkä uskaltanut lähteä ilman sitä kätköä etsimään. Eihän siinä montaa metriä matkaa jäänyt, mutta se oli liikaa. Eli niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.
Loppumatka autolle sujui samaan malliin kuin koko reissu: vähän väliä tuli poimittua kourallinen mustikkaa tai mansikkaa suuhun. Päivä oli todella lämmin, mutta metsän siimeksessä on yleensä ihan miellyttävää myös lämpimällä säällä. Tämä parin tunnin metsäretki oli taas viikonlopun parasta antia!
Leave a Reply