Retkiä ja kätköjä -blogi

Päiväretki Pyhä-Häkissä

  • 24.10.2015

pitkoksetAurinkoinen lauantai houkutteli meidät päiväretkelle Saarijärvelle Pyhä-Häkin kansallispuistoon. Olemme käyneet siellä aiemminkin, mutta kyllä Pyhä-Häkin mahtavassa vanhassa metsässä kulkee mielellään aina uudelleenkin. Luontoon.fi -sivusto kuvaa Pyhä-Häkkiä Etelä-Suomen hienoimmaksi vanhaksi metsäksi, jossa humisevat 400 vuotta vanhat ikihongat.

Aloitimme kierroksemme kansallispuiston parkkipaikalta ja lähdimme kulkemaan kohti Kotajärven keittokatosta Riihinevan kautta. Suolla huomasimme heti, että tämä vuosi ei ole hyvä karpalovuosi Pyhä-Häkissä. Karpaloita näkyi niin harvakseltaan, että päätimme jättää niiden keräämisen tänään väliin. Sää oli kuitenkin hieno ja matka eteni kohti Kotajärveä.

suo

Kotajärvellä söimmekin sitten heti eväsleivät ja joimme kaakaot. Järvellä oli joutsenia, jotka suunnittelivat lähtöä, mutta poikaset eivät näyttäneet innostuvan ajatuksesta. Näin ollen vanhemmatkin joutuivat kaartamaan takaisin pikku lenkin tehtyään ja koko ryhmä jäi rannan tuntumaan vielä lepäämään. Keittokatokselle tuli myös muita ihmisiä, kun me olimme jo melkein lähdössä jatkamaan matkaa. Ja tämän jälkeen muita ihmisiä olikin sitten lähes ruuhkaksi asti. Aurinkoinen ja lämmin sää oli innostanut todella paljon retkeilijöitä kansallipuistoon. Myös koiria tuli vastaan retken aikana laskujemme mukaan lähes kaksikymmentä.

ranta

Jatkoimme matkaamme kohti Poika-ahon kruununmetsätorppaa. Halusin poiketa siellä geokätkön takia. Polulla tuli vastaan suuri opiskelijaryhmä, jotka olivat tulossa torpalta. Minulla oli siis siinä mielessä tuuria, että kun me tulimme torpalle, siellä ei enää ollut ketään. Sain siis kätkön Poika-aho (GC4J9JC) etsittyä rauhassa ja tämänkin kätkön muutettua hymynaamaksi kartalle. Torpalla kuvailin myös pihapiirin vanhoja rakennuksia.

poika-aho

Matkamme jatkui takaisin Kotajärvelle samaa polkua, koska ajatuksenamme oli vielä tulistella ja syödä makkarat. Mutta Kotajärvellä olikin edellä mainittu opiskelijaryhmä ja lisäksi paljon muita ihmisiä, joten emme jääneet sinne odottamaan vuoroamme, vaan jatkoimme matkaa samantien kohti parkkipaikkaa. Meillä jäi siis tällä kertaa näkemättä puiston nähtävyydet, Iso puu ja Vanha iso puu, kun emme kiertäneet Kotajärven polun toista puolta, mutta olemme kyllä aiemmilla käyntikerroilla käyneet niitäkin ihmettelemässä. Ja vanhoja suuria puita Pyhä-Häkissä on paljon muitakin. Täällä kannattaa tosiaan nostaa katse välillä polusta ylös ja katsella myös korkeuksiin. Vanhassa puussa voi nähdä myös käpytikan naputtamassa. Päivän retki oli taas oikein rentouttava ja kiva, vaikka ne makkarat pitikin tehdä vasta kotona uunissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Fields marked with * are required