Ja taas on kellot käännetty talviaikaan. Minulle siitä seurasi se, että heräsin tänään sunnuntaihin kello viisi ja vietin oikein rauhallisen aamupalahetken kynttilän valossa. Ennen seitsemää olinkin sitten jo ulkona pimeässä metsässä otsalampun kanssa.

Lähdin kävelemään Laajavuoren luontopolkua ja nautin hiljaisesta ja pimeästä metsästä. Ketään muita ihmisiä ei ollut liikkeellä, eikä metsän eläimiäkään näkynyt. Joku pikkulintu taisi sentään olla hereillä. Pimeässä metsässä liikkuminen on osittain vähän jännää, mutta suuremmaksi osaksi vain rauhoittavaa ja rentouttavaa. Pimeässä näkee ehkä hieman erilaisia asioita kuin päivänvalossa. Tai ainakin jotkut tavalliset metsän asiat saavat lampun valokeilaan osuessaan kiinnittämään huomion eri tavalla kuin valoisassa.

Pientä jännitystä saa aikaan aina se, jos kymmenien metrien päässä polusta sivussa näkyy heijastin. Ensin sitä miettii hetken, voiko siellä olla ihminen. Sitten kuitenkin geokätköilijän uteliaisuus nopeasti voittaa ja asia pitää lähteä tarkistamaan. Metsissähän on heijastinkätköjä, joita minäkin olen toki etsinyt. Heijastinta kohti tarpoessa mielessä saattaa vielä häivähtää, että mitäs sitten jos siellä oikeasti onkin ihminen. Lopputulos oli kuitenkin tälläkin aamulenkillä se, että heijastin oli jonkinlaisen yösuunnistusrastin merkkinä. Tämän polulta poikkeamisen jälkeen oli jotenkin rohkea olo: kävimpäs katsomassa tuonkin.

Tällä kertaa en kiertänyt koko luontopolkua, vaan palasin sieltä kuntopolulle sopivaa polkua pitkin. Loppumatkasta alkoikin olla jo valoisaa ja sammutin otsalampun. Sunnuntai ja talviaika tuli aloitettua aika reippaasti!