Keski-Suomessa talvi on ollut vähäluminen ja maaliskuussa kelit ovat olleet jo hyvinkin keväiset. Talvilomalle Tahkolle suuntasimmekin odottavaisin mielin ja toivoen, että siellä olisi vielä talvista. Näin olikin, koska Nilsiän seudulle oli talvella kertynyt lunta selvästi paljon enemmän kuin Jyväskylään. Toki Tahkollakin meitä helli mukavan leppoisat plussakelit, mutta latuja ja hankia oli vielä hyvin talviliikuntaan.

Menopäivämme maanantai oli aurinkoinen ja niinhän se oli lähdettävä lähes samantien saapumisen jälkeen hiihtoladulle. Lähdimme tarkistamaan jääladun kunnon, sillä seuraavalle päivälle olin suunnitellut kätkölaturetken Aholansaaren ympäri. Toissakesänä kävimme venekyydillä tuolla Paavo Ruotsalaisen kotisaarella ja silloin etsin sieltä saaren sisäosissa olevat kätköt. Nyt oli tarkoitus kiertää saari hiihtäen ja keräillä samalla saaren ulkoreunassa olevat kätköt. Latu olikin loistavan luistavassa kunnossa ja sujuttelimme jo maanantai-iltana saareen asti ja etsin pari ensimmäistä kätköä. Ilta kuitenkin pimeni jo, joten palasimme niiden jälkeen Tahkolle. Ensimmäisen illan hiihtolenkillä suksi luisti siis niin hyvin, että luottamus seuraavan päivän hiihtolenkkiin kasvoi.

Tiistai olikin sitten pilvinen ja sateinen. Lähdimme kätkölaturetkelle pian aamiaisen jälkeen ja alkumatka sujui mukavasti, vaikka näkyvyys olikin huono ja luistokaan ei enää niin hyvä. Aholansaaren kiersi saaren itse ylläpitämä latu, joka oli ollut hieman vähemmällä käytöllä ja ylläpidolla kuin saareen Tahkolta johtava vajaan kolmen kilometrin pätkä. Kiersimme saarta vastapäivään ja minä poikkesin sitten ladulta aina joko luodoille tai rannalle kätköä poimimaan. Eteneminen oli hieman hidasta, koska minulla oli gps taskussa, ja aina kun sitä tarkisti piti pysähtyä ja ottaa hanska ja sauva pois saadakseen gepsin käyttöön. Hankikantokaan ei ollut enää kovin hyvä latujen ulkopuolella ja aina välillä upposin suksineni lumeen. Osan kätköistä sain poimittua sukset jalassa, mutta toiset olivat sen verran rantapuiden seassa, että piti ottaa sukset pois ja mennä kävellen etsimään. Välillä sade oli ihan vetistä ja välillä taas lumista. Joka tapauksessa keli muuttui niin, että meillä alkoi hiihtäminen hankaloitua. Sekä pito että luisto siis katosivat. Ennen kahta viimeistä kätköä menimmekin saaren kahvilaan munkkikahveille ja pienelle tauolle. Loppumatka saaresta Tahkolle oli sitten melkoista puurtamista väsyneenä vastatuuleen toimimattomilla suksilla. Sain kuitenkin kaikki saaren vielä aiemmin hakemattomat kymmenen kätköä tällä laturetkellä haettua.

Seuraavalle päivälle olin suunnitellut lumikenkäilyä, koska Jyväskylässä emme päässeet tänä talvena lainkaan lumikenkäilemään. Jälleen kerran geokätkökartta auttoi löytämään hienon kohteen. Suuntasimme Kinahmille, joka on vajaat kymmenen kilometriä pitkä selänne Halunan ja Tahkon välillä. Korkeimmalta kohdaltaan Kinahmi on lähes 314 metriä korkea. Kinahmilla on aiemmin ollut kyläläisten ylläpitämä luontopolku ja näissä polun maisemissa on nyt 26 kätkön mittainen geokätkötraili. Lähdimme lumikenkäilemään trailia lopusta alkaen ja tarkoitus oli mennä siellä päässä joku sopiva lenkki, ei siis suinkaan koko trailia. Ensimmäisten kätköjen jälkeen alkoikin sitten melkoinen nousuosuus kohti korkeuksia. Välillä minä hieman pienemmillä lumikengilläni upposin vyötäröä myöten hankeen ja sauvat (135cm) upposivat monesti koko pituudeltaan lumeen. Lunta siis riitti vielä Kinahmin rinteillä! Kaikki kätköt olivat onneksi talvilöydettäviä, joten sen suurempia lumitöitä ei niiden kanssa tarvinnut tehdä. Mutta kyllä se kuntoilusta kävi, etenkin kun märkä nuoskainen lumi tarttui lumikenkiin ja niissä oli siis lähes kokoajan mukavat lisäpainot. Kymmenen kätköä osoittautui sopivaksi määräksi, sillä niiden jälkeen pääsimme kätevästi oikomaan takaisin omille jäljillemme ja kohti autoa. Kinahmille pitää kyllä varmaan palata joskus kesäaikaan ja lähteä vaikka sieltä toisesta päästä sitten liikkeelle.

Kaksi talvilomapäivää Tahkolla sujui siis pääasiassa ulkoillen ja kätköillen. Monen tunnin ulkoilujen jälkeen ruoka maittoi ja kropassa oli hyvä väsymys. Ilman kätköilyharrastusta ja minun kätkönnälkääni ei olisi varmaankaan tullut liikuttua niin paljon, joten jälleen kerran voi olla iloinen tästä liikuttavasta harrastuksesta!